Kirjoitin sähköpostia Positiivarit Oy :n toimitusjohtajalle, Jussille, koska halusin tietää onko tämä aina näin. Olin menettämässä yritykseni ja asuntoni, olin kovissa veloissa ja lähes menettämässä uskon onnistumiseen. Luulin että ongelmat oli voitettu ja alkaisi nousu. Kaikki näytti hyvältä, vaikkakin tuntui että jotain puuttuu. Kesti hetken ja kaikki romahti. Tahto ja halu alkoi hiipumaan.
Kerroin Jussille koko tarinan yksityiskohtaisesti ja jäin odottamaan vastausta. Tiesin että hän on kiireinen mies ja vastaus voi hyvinkin jäädä saamatta. Olin jo unohtanut viestin, kunnes se saapui. Kuukauden päästä sain hieman pahoittelevan sähköpostin missä hän kertoi arkistoineensa viestini liiankin hyvin ja hukannut sen. Sillä ei ollut merkitystä. Sisällöllä oli ja on.
Kun hän kysyi tämän hetken kuulumisia, tajusin kuinka paljon lyhyessä ajassa voi tapahtua. Kuukaudessa oli tullut monia muutoksia. Ja suunta oli oikea. Keskustelun ja pienien ohjeiden jälkeen hän pyysi minua kirjoittamaan kokemuksiani ylös. Syynä oli ettei tarvitse miettiä samoja ongelmia jatkossa, koska näitä tilanteita tulee olemaan aina, minulla ja muilla.
En ole kirjailija ja teksti ei ole kieliasulta täydellistä. Aion keskittää energiani sisältöön. Kirjoitan tuntemuksia, kokemuksia, epäonnistumisia ja onnistumisia. Koska kirjoitan myös itseäni varten, pyrin korostamaan onnistumisia joiden lopputuloksen uskon johtuvan väitteestä: “Todellisuus koostuu omista uskomuksista.“
Kiitos Jussi, tästä alkaa raportointi