Olen väärä ihminen puhumaan uskonnosta. Uskonto on henkilökohtainen uskomus suurempaan, mikä se suurempi on, sen päättää oma usko. Siksi puhun uskosta, tahdosta, pakottavasta halusta ja miksi ikinä sitä halutaankaan kutsua. Puhun voimasta joka liikuttaa. Olen tässä kolmentoista päivän aikana harjoituspäiväkirjaa kirjoittaessani huomannut jälleen kerran, kuinka tämä liikuttava voima työntää kun ei jaksa ja vetää kun ruokkii sitä säännöllisin väliajoin. Pidetään aihe yksinkertaisena, minulle tärkeän tavoitteen valituani kuvio on kulkenut tämän kaavan mukaan siitä asti kuin muistan:

Matkan valittuani:

-Uskon

-Aloitan

-Kehityn

-Uskon

-Onnistun

-Saavutan

Matkan varrella:

-Nautin kokemuksista

-Jaan kokemuksia

-Autan onnistumaan

Matkan lopussa:

-Pyöräytän ruletin ympäri

Käytännössä tarkoitan: Ilman uskoa ei tapahdu, koska se on listan ensimmäisenä. Flow:ta ei synny ilman sitä. Vaikka kuinka halutaan eväsleipä hivelemään makunystyröitä, ei sitä tapahdu, ellei sitä valmista tai valmistuta. Ja kaiken lisäksi, se on ainoa asia joka esiintyy kahdesti listalla. Ja painotan tärkeää yksityiskohtaa minulle tärkeän tavoitteen valittuani, koska ilman syytä onnistua ei synny uskoa, tahtoa, pakottavaa halua tai mitään mikä saisi uskon ilmestymään. Näin minulla. Ja ruletin pyöräyttäminen? Kun osaat ja sinulta kysytään apua aiheeseen liittyen, niin tuntuuko pahalta antaa sitä? Niin.

Esitin kysymyksen itselleni: “Miksi en kirjoita vaikka haluan kirjoittaa?” Yllättävän looginen kysymys. Ja yleensä nämä yksinkertaisen lapselliset kysymykset ovat tehokkaimpia. Ja näin oli myös tällä kertaa. Vastaus tuli monen tekosyyn saattelemana: “En jaksa”, “Ei ole kirjoitettavaa”, “On muuta tekemistä”, “Unohdin” jne. Mikä sitten oli se oikea vastaus tähän yksinkertaiseen kysymykseen? Se menee näin: “Koska minua pelottaa ja hävettää.”

Yksinkertaista, ei niin kaunista, mutta totta! Koska minua pelottaa kirjoittaa elämästäni julkisesti. Se on siinä. Ja näin jälkikäteen mietittynä pidän itseä jopa hieman tyhmänä, koska en voinut tätä myöntää heti. Tietysti minua pelottaa kirjoittaa elämästä johon kuuluu päihteitä, epäonnistumisia, surua, murhetta ja onnistumisia, voittoja, sekä oivalluksia. Haluan olla arvostettu, niin kuin muutkin ihmiset. Enkä koe saavani arvostusta kertomalla, kuinka paljon pystyin juomaan alkoholia keskellä viikkoa ja seuraavana päivänä menemään ansaitsemaan varallisuutta! Ymmärrettävää? Minusta ainakin.

Aloitin harjoituspäiväkirjan. Tein valinnan ja aloitin kirjoittamaan suljettuun blogiin ylös kuinka luonteeni kehittyy. Keskityn tällä hetkellä lisäämään liikuntaa ja muuttamaan ruokavaliotani terveellisemmäksi, sekä säästämään saamastani rahasta 10%. Eli käytännössä kehitän suurimpia heikkouksiani. Harjoituspäiväkirjan ohjeet tulen julkaisemaan oppaan muodossa, kun aika on kypsä ja sen toiminta on taattu. Tämä sitten myöhemmin. Ensin keskitytään, siihen tärkeimpään henkilöön, minuun. Koska voit auttaa muita, vasta kun olet auttanut itseäsi. Tämäkin on fakta.

Päätinkirjoittaa askeleiden kulkua hieman harvemmin. Koska käytännössä tulkitsen harjoituspäiväkirjaani, enkä ainoastaan päivän tapahtumia. Joskus saatan kirjoittaa useammin ja joskus saatan olla kirjoittamatta kahteen kuukauteen, olettaen ettei mitään merkittävää ole tapahtunut ympärilläni.

Joka tapauksessa, nyt löytyi miellyttävä tapa askelien kirjoittamiseen. Jesh.

Kirjoittaminen loppui välittömästi, kun rupesi vaatimaan itseltä liikaa. Pitää kirjoittaa positiivista, pitää kirjoittaa kun on rauhassa, pitää olla huono keli ulkona, pitää olla, pitää.. Todellisuus koostuu omista uskomuksista? Mitäpä jos pitää vain kerran päivässä kirjautua mahdollisimman nopeasti wordpress.com sivustolle?

Muistaakseni miehekäs Me Naiset tai vastaava naisille suunnattu lehti, antoi mielenkiintoisen ajattelutavan liikuntaa kohtaan. Idea meni suunnilleen näin: “Ulos ei tarvitse lähteä, mutta lenkkivaatteet on puettava ja lenkkikenkien nauhat pitää sitoa. Tämän jälkeen voit tehdä mitä haluat.” Loistava tapa.

Sama menetelmä toimii lähes aina ja tehtävästä riippumatta. Kyseistä itsensä huijaamista on tullut sovellettua myyntikiintiön saavuttamiseen ja asunnon siivoamiseen. Joka kerta kun hieman kehtaa suhtautua lapsenmielisesti tehtävään, on sen aloittaminen myös lapsellisen helppoa. Tuntuu ajoittain, että parhaita oppeja jaetaan päiväkodissa.

“Ossi, tottakai voit jättää porkkanat syömättä. Tiesitkö että tänään kaikki jotka syövät lautaselta oranssin pois, saavat jälkiruoaksi jäätelön? Haluaisitko sinäkin jäätelön?”

Eilen illalla Tampereella nukkumaan mennessä en saanut näkemystä mitä huomenna tekisin ja tähän viimeiseen ajatukseen nukahdin. Seuraava päivä toi tullessaan juurikin sitä mitä oletin saavani. Ja se ei ollut yhtään mitään, ainakaan tähän asti.

Halu kokea uutta ja muiden miellyttäminen ovat suurimpia syitä käyttäytymiseeni. Hypnoterapeutti sanoi minulle vuonna 2008 minulle: ”Ensin täytyy auttaa itseä, ennen kun voi auttaa muita.” Etsin tällöin hypnoterapeutilla syitä käyttäytymiseeni. Siinä hän onnistui hyvin. Kiitos kuului hänelle, että otin askeleen tuntemattomaan ja sain perustettua ensimmäisen yrityksen. En puutu enempää päätöksiin menneisyydessä, ne on päätetty ja tehty. Silti tämä “itsensä auttaminen” jäi syvälle mieleeni ja sieltä palaa mieleeni, myös nyt.

Miellyttämisen tarve ja tietämättömyys mitä haluaa on petollinen yhdistelmä. Olen pistänyt merkille näiden muutamien päivien aikana kun askelien kirjoittamisen aloitin, etten saa ajaa itseäni tähän tilanteeseen.

Muutaman päivän aikana olen pyrkinyt olemaan miellyttämättä muita ja tekemään asioita itseäni varten. Valintani tehtyä on intuition merkitys korostunut entuudestaan. Kun tietää mitä haluaa, tekee tunneperäisiä päätöksiä ja pyrkii kohti tavoitteita, on todella tärkeää luottaa siihen pieneen sisäiseen ääneen. Neljän päivän aikana, kun tähän en aina luottanut, rangaistus tuli heti tai hieman viiveellä. Kun tiesin mitä halusin ja laiminlöin tunnetta jonka uskoin vievän oikeaan suuntaan, ajoin itseni tilaan jolloin en uskonut haluavani aikaisemmin haluamiani asioita, joita tiedän silti haluavani. Oravanpyörä? Kyllä. Nyt tätä kirjoittaessa ja lukiessa, ei voi olla nauramatta itselle

Luultavammin loppupäivä ja huominen ovat nautinnollisempia, kuin muistaa mitä haluaa, miellyttää muita vain kun tiedostaa sen olevan oikein ja vievän kohti tavoitteita. Asennemuutos on paikallaan. On mukavaa huomata miten suurin osa rajoittavista ongelmista syntyy.

Kyllä se Jussi on muuten viisas mies. Pakko myöntää että askelien kirjoittaminen selkeyttää kokonaiskuvaa erittäin paljon. Ja itsensä pakottaminen kirjoittamaan juuri silloin kun tämä tuntuu kaikkein pahimmalta, on erinomainen hetki siirtyä näppäimistön äärelle. Kirjoittamiseen menee kyllä aikaa, mutta jos tämä jollain tavalla auttaa edes minua, niin työhön käytetty aika on saanut arvonsa.

Toiminta sekasorron keskellä on ainoa joka tekee mahdottoman mahdolliseksi.

Viimeiset kaksi päivää ovat olleet erittäin sekaisa, ei ole oikein mikään loksahtanut paikallaan. Kaikki on tuntunut sekavalta, eikä minkään aloittaminen tuntunut johtamaan mihinkään. Heräämiset venynyt puoleen päivään vaikka kello ollut hyvissä ajoin soimassa.

Tälle päivälle oli tehtävää vaikka kuinka paljon, mutta nousin sängystä yhdeltä. Viikonloppuna unirytmin terrorisointi ja maksan koettelu, sekä maanantain raskas treeni sai todennäköisesti kehon sille mallille, ettei suorituskyky ollut huipussa.

Kahdelta tajusin etten ole tehnyt tänään mitään ja täytyy lähteä Tampereella käymään tunnin päästä. Tämä aiheutti erittäin suuren tunnereaktion ja sai liikkeelle. Moni epäselvä asia loksahti paikalleen. Tein selkeän toimintasuunnitelman loppuviikolle, jonka viimeistelin junassa. Kun kyseinen suunnitelma tuli valmiiksi, tajusin että tämän viikon aikana saan enemmän aikaiseksi kuin kuukauteen tai tässä tapauksessa puoleentoista vuoteen. Eivät nämä asiat suuria ole, eikä monenkaan mielestä erityisiä. Mutta se sai minut huomaamaan kuinka tärkeää on osata sanoa ei.

Jatkuvasti olen halukas menemään kaikkialle ja tehdä kaikkea, mutta juurikin tämä on saanut minut tilanteisiin joissa en saa mitään aikaiseksi. Kun puhutaan ympäristön merkityksestä omaan käyttäytymiseen, niin tässä sitä on täydellinen esimerkki itselleni. Jokainen arvojani ja tavoitteitani tukeva tehtävä listalla saa minut tuntemaan olon hyväksi, vaikka toteuttaminen olisi kuinka vaikeaa tahansa. Jokainen tehtävä tai tapaaminen listalla, jonka merkityksen tiedostan olevan hyvin vähäinen tai olematon, saa minut tuntemaan epävarmuutta ja ahdistusta, eikä työtä kiinnosta tehdä.

Itseäni ja työtapojani analysoiden tulin siihen tulokseen, etten saa tarpeeksi tehdyistä töistä nautintoa. Ja tämä johtui tehtävin merkityksellisyydestä. Tehdyn työn kuuluu tuoda nautintoa ja näin se on aina kohdallani mennytkin. Turha työ on turhauttava, on se sitten tehty tai tekemätön.

Muutin tehtävälistaani ja välittömästi hommat tuntuivat menevän järkevästi eteenpäin. Jos ei ole täysin varma pystyykö hoitamaan tehtävää, täytyy sanoa se suoraan. Anthony Robbins sanoi koulutuksella “Truth set you free” ja olen tätä lausetta miettinyt usein. Vaikka kuinka pyrin tähän rehellisyyteen, huomasin että juuri tämä päivittäinen käyttäytyminen ratkaisee. Kun minulta pyydetään tai kysytään jotain, enkä ole aivan varma, olen tottunut vastaamaan myöntävästi. Olen ajatellut että tämä on kohteliasta. Tämä ei todellakaan ole hyväksi minulle. Täytyy olla ehdottoman varma että pitää sanansa. Ja ainoa vaihtoehto on olla täysin rehellinen.
En saanut liitettyä tätä äkkiseltään junassa kirjoitettua blogia askeliin. Muistui tekstit vasta tänään. Jos haluan tiivistäen sanoa muutaman päivän tapahtumat, niin se on tässä: Kiitos.

Kun asettaa tavoitteen ja tarpeeksi siihen uskoo, niin kyllä sen saa. Piste. Pitää jatkossa asettaa realistinen, mutta hieman haastavempi tavoite. Joskus asiat vain onnistuvat ilman konkreettista työtä ja se täytyy hyväksyä. Aion vielä askelien aikan oppia oman käden työn ja saada tehtyä työn alusta loppuun ilman ulkoisia paineita tai oikoteitä.

Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, etten tule tänään tekemään muuta kuin olemaan rauhassa ja asettumaan taloksi. Päivä oli pitkälti odotuksien mukainen. Iltaan on suunnitelmia tarjottu jo muutamastakin suunnasta. Pyyntö treenikämpille houkuttelee eniten ja sinne lupauduin menemään. Hardcorea Helsingin soittajilta. Meiningin uskon olevan kohdillaan. Kohta siirtyminen Kannelmäkeen ja sieltä luultavammin kyydillä paikanpäälle.

Odotellessa päätin kirjoittaa päivästä ja mieleen tuli kirjoituksen lomassa muutama oleellinen asia. Jälleen huomasin kuinka paljon odotuksetvaikuttavat tapahtumiin. Päivällä olin mielessäni käynyt seuraavan viikon työkuvioita läpi ja huomasin yhteistyökumppanini soittaneen. Kun hänen kanssa keskustelin, yllätäen, samoista asioista joita mielessäni kävin, sain erittäin luottavaisen kuvan mieleeni miten pitää viikon lopulla edetä. Hän myös mainitsi blogistani. Olin “hieman” ihmeissäni.

Olin kommentoinut toista blogia enkä ollut muuttanut nimeäni ja hän näki minun kommentoineen samaa tekstiä. Paineet nousi välittömästi. Ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien blogini on jonkun tiedossa ja välittömästi velvollisuudentunne valtasi mielen. Mutta tämä on hyvä. Entuudesta olen oppinut, kuinka tärkeää suhtautuminen alkutaipaleella olevaan työhön. Ongelmia tule aina ja jos niistä en kerro, ei niitä ole olemassa muille. Nyt tilanne on toisin. Suhtautumiseni huomiseen on täysin toinen. Aluksi ajattelin vain kirjoittaa mitä olin tehnyt ja tuntenut, nyt mietin jo tänään kuinka voin näyttää tehneeni huomenna jotain merkityksellistä. Tämä ei takaa lopputuloksien erilaisuutta, mutta heti pääsee huomioimaan suhtautumisen ja odotuksien merkityksen tulevaan päivään.

Jos joskus olet pohtinut kirjan kirjoittamista, uskon tämän tavan toimivan sinulle. Kirjoitamista aloittaessa ajattelin kirjoittaa pari lausetta. Nyt tekstiä on syntynyt hieman enemmän. Enkä edes ole huomannut, kunhan kirjoitin. Nyt tuli puhelu ja siirryn kohti juna-asemaa. Ilta jatkuu.

Siirtyminen Tampereelta Vantaalle asumaan kaverille. Jokainen tehty työ, hoidettu velvollisuus ja voitettu repivä ahdistus, on vienyt suunnan ainoastaan ylös. Pohja on nähty. Asun Vantaalla ja erosin eilen, mutta saimme sovittua. Otamme etäisyyttä, koitamme sopeutua, olla oma itsemme ja nähdä toisissa ne piirteet jotka läheltä katsottuna hukkuu sekasortoon.

Tunnen olevani menestyksen jalanjäljillä. Taloustilanteeni ei ole hyvä, mutta suhtautumiseni rahaan on jotain uutta. En palvo sitä, en ahnehdi sitä, en pidä sitä muun kuin palveluiden välisenä luottona. Koska olen luotettava, tiedän talouteni olevan kunnossa jatkossa.

Vauraus, mielenrauha ja onnellisuus ovat käsitteitä joita ihannoidaan ja tavoitellaan, muttei tunnuta tietävän miten kokonaisuus saadaan omalle kohdalle. Taisin löytää vihdoin vastauksen, ainakin omalla kohdallani. Uskomalla. Paketin tavoitteleminen vaatii uskoa ja tahtoa. Mielerauha löytyy, kun hyväksyy kaiken olevan mahdollista. Mielenrauhaa ei voi tavoitella. Ainoastaan uskomalla huomaa onnellisuuden nousevan pintaan ja omien arvojen vaikutus alkaa korostua. Mielenrauha syntyy sivutuotteena. Kun etsii arvojen ja mielenrauhan kanssa vaurautta, on valmis tekemään kaikkensa eikä onnellisuus voi olla nousematta pintaan. Tarviiko edes olla vauras, jos jo pelkkä matka motivoi? Sen tietää jokainen itse. Arvot luo vauraudelle merkityksen. Usko, mielenrauha, arvot, onnellisuus ja jälkimmäisenä vauraus.

Kello on kymmenen yli yksitoista ja hymyilen hölmön onnellisena pimeässä olohuoneessa. Taustametelinä musta lemmikkikani remuaa häkissään. Tänään tein päätöksen ja aion jakaa ajatukseni. Elän elämääni, arvostan kaikkea mitä olen saanut ja olen kiitollinen heräämisestä nukahtamiseen. Oikea olotila päätökseen. Todennäköisesti tämä on se syy miksei “bisneskirjallisuudessa” puhuta niinkään tätä tilannetta aiemmista vaiheista. Ne on henkilökohtaisia opetuksia, jokaisen täytyy kokea ne itse ja oltava valmis kertomaan. Yritän olla välittämättä kieliasusta ja keskittyä raportoimaan. Itseäni varten julkisesti, itseäni varten, itseäni varten.. Vajaa kaksi viikkoa Jussin postista. Vajaa päivä uudessa kodissa.